







Lomakesovitus on .lom-tarkenteinen tekstimuotoinen tiedosto. Voit muokata sitä millä tahansa Windows-ympäristön tekstieditorilla tasavälistä kirjasintyyppiä käyttäen. Suosituksena on Muistio (Notepad), joka sijaitsee Apuohjelmat (Accessories) -ohjelmaryhmässä.
Kukin lomakesovituksen rivi vastaa yhtä riviä tulostetussa laskussa. Rivien lukumäärää muuttamalla asetellaan laskuun tulostuvat tekstit oikeille kohdille pystysuunnassa.
Vaakasuunnassa saat aseteltua tulostuvat tekstit oikeille kohdille välilyönti-näppäimen (space) avulla. Ohjelma tarkastelee, monennestako merkistä teksti alkaa ja ajattelee 80 merkin vastaavan koko paperin leveyttä. Esimerkiksi, jos lomakesovituksessa teksti alkaa rivin ensimmäisestä merkistä, se tulostuu aivan paperin vasempaan laitaan (yleensä on automaattisesti yhden sentin marginaali). Jos lomakesovituksen teksti alkaa rivin 80. merkistä, se tulostuu aivan paperin oikeaan laitaan, todennäköisesti jopa paperin ulkopuolelle. Jos lomakesovituksen teksti alkaa 40. merkistä, se tulostuu alkaen paperin keskikohdasta vasemmalta oikealle suunnassa.
Vinkki: Älä käytä TAB-näppäintä. Sillä asettelu ei tule siistiksi. Tasaa tekstit oikeille kohdille käyttämällä välilyönti-näppäintä.
Yksittäinen vapaamuotoinen sana, esimerkiksi Päivämäärä: tulostuu sellaisenaan.
Useasta sanasta muodostuva vapaamuotoinen teksti pitää kirjoittaa lomakesovituksessa erisuuruusmerkkien (< ja >) sisälle, esimerkiksi <Nyt kannattaa tilata meiltä myös uusi super-hyper-hilavitkutin edulliseen tarjoushintaan 9.999,90 euroa.>. Muussa tapauksessa ohjelma ei osaa tulostaa oikeansuuruisia sanavälejä, koska lomakesovitus on tehty tasavälisellä ja tuloste taas suhteutetulla kirjasintyypillä.
Kunkin laskun muuttuvat tiedot koodataan lomakesovitukseen käyttäen varattuja sanoja, muuttujia. Ohjelma tunnistaa muuttujan siitä, että se alkaa lomakesovituksessa @- tai #-merkillä. Jos käytetään @-merkkiä, ohjelma tasaa muuttujan arvon tulostumaan alkaen ko. kohdasta (vasemmalle tasaus niin kuin teksteille yleensäkin).
Jos käytetään #-merkkiä, ohjelma tasaa muuttujan arvon tulostumaan päättyen ko. kohtaan (oikealletasaus, kuten yleensä esim. euromäärille).
@YLÄOSANTEKSTI1 @SIVUNUMERO
@YLÄOSANTEKSTI2
@LASKUTEKSTI @LASKUNNUMERO
@LASKUTUSNIMI
@LASKUTUSLISÄNIMI PÄIVÄMÄÄRÄ: @PÄIVÄMÄÄRÄ
@LASKUTUSOSOITE MAKSUEHTO: @MAKSUEHTO
@LASKUTUSPAIKKA ERÄPÄIVÄ: @ERÄPÄIVÄ
VIITENUMERO: @VIITENUMERO
HUOMAUTUSAIKA: @HUOMAUTUSAIKA
@TOIMITUSOTSIKKO VIIVEKORKO: @VIIVEKORKO
@TOIMITUSNIMI VIITTEENNE: @VIITTEENNE
@TOIMITUSLISÄNIMI VIITTEEMME: @VIITTEEMME
@TOIMITUSOSOITE TOIMITUS: @TOIMITUS
@TOIMITUSPAIKKA
-----------------------------------------------------------------------
@RIVIOTSIKOT
-----------------------------------------------------------------------
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@000TUOTERIVI
-----------------------------------------------------------------------
@KASSA-ALE
@ALV-ERITTELY
@000TUOTERIVI
-----------------------------------------------------------------------
@LASKUTTAJANOSOITE @LASKUTTAJANPANKKI1 @LASKUTTAJANALVREK
@LASKUTTAJANPAIKKA @LASKUTTAJANPANKKI2 @LASKUTTAJANLY
@LASKUTTAJANPUH1 @LASKUTTAJANPUH2 @LASKUTTAJANKAUPPAREK
@000
@PST
@000
|
@YLÄOSANTEKSTI1 @SIVUNUMERO
@YLÄOSANTEKSTI2
@LASKUTEKSTI @LASKUNNUMERO
@LASKUTUSNIMI JÄSENNUMERO: @ASIAKASNUMERO
@LASKUTUSLISÄNIMI PÄIVÄMÄÄRÄ: @PÄIVÄMÄÄRÄ
@LASKUTUSOSOITE MAKSUEHTO: @MAKSUEHTO
@LASKUTUSPAIKKA ERÄPÄIVÄ: @ERÄPÄIVÄ
VIITENUMERO: @VIITENUMERO
HUOMAUTUSAIKA: @HUOMAUTUSAIKA
@TOIMITUSOTSIKKO VIIVEKORKO: @VIIVEKORKO
@TOIMITUSNIMI VIITTEENNE: @VIITTEENNE
@TOIMITUSLISÄNIMI VIITTEEMME: @VIITTEEMME
@TOIMITUSOSOITE TOIMITUS: @TOIMITUS
@TOIMITUSPAIKKA
-----------------------------------------------------------------------
@RIVIOTSIKOT
-----------------------------------------------------------------------
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@000TUOTERIVI
@YLÄOSANTEKSTI1
@YLÄOSANTEKSTI2
JÄSENKORTTI
JÄSENMAKSU AJALLE @VIITTEEMME
JÄSENNUMERO @ASIAKASNUMERO
@000TUOTERIVI
@000
@LASKUTTAJANPANKKI1
@LASKUTTAJANPANKKI2
@LASKUTTAJANPANKKI3
@LASKUTTAJANNIMI
@LASKUTTAJANPAIKKA
@LASKUTUSNIMI
@LASKUTUSOSOITE
@LASKUTUSPAIKKA
@VIITENUMERO
@ERÄPÄIVÄ @LOPPUSUMMA
@000
|
@YLÄOSANTEKSTI1
@YLÄOSANTEKSTI2
LÄHETE @LÄHETENUMERO
@LASKUTUSNIMI
@LASKUTUSLISÄNIMI PÄIVÄMÄÄRÄ: @PÄIVÄMÄÄRÄ
@LASKUTUSOSOITE VIITTEENNE: @VIITTEENNE
@LASKUTUSPAIKKA VIITTEEMME: @VIITTEEMME
TOIMITUS: @TOIMITUS
@TOIMITUSOTSIKKO
@TOIMITUSNIMI
@TOIMITUSLISÄNIMI
@TOIMITUSOSOITE
@TOIMITUSPAIKKA
---------------------------------------------------------------
Nimike määrä
---------------------------------------------------------------
@Nimike(1) @Määrä(1) @a-hinta(1)
@Nimike(2) @Määrä(2) @a-hinta(2)
@Nimike(3) @Määrä(3) @a-hinta(3)
@Nimike(4) @Määrä(4) @a-hinta(4)
@Nimike(5) @Määrä(5) @a-hinta(5)
@Nimike(6) @Määrä(6) @a-hinta(6)
@Nimike(7) @Määrä(7) @a-hinta(7)
@Nimike(8) @Määrä(8) @a-hinta(8)
@Nimike(9) @Määrä(9) @a-hinta(9)
@Nimike(10) @Määrä(10) @a-hinta(10)
@Nimike(11) @Määrä(11) @a-hinta(11)
@Nimike(12) @Määrä(12) @a-hinta(12)
@Nimike(13) @Määrä(13) @a-hinta(13)
@Nimike(14) @Määrä(14) @a-hinta(14)
@Nimike(15) @Määrä(15) @a-hinta(15)
@Nimike(16) @Määrä(16) @a-hinta(16)
@Nimike(17) @Määrä(17) @a-hinta(17)
@Nimike(18) @Määrä(18) @a-hinta(18)
@Nimike(19) @Määrä(19) @a-hinta(19)
@Nimike(20) @Määrä(20) @a-hinta(20)
@Nimike(21) @Määrä(21) @a-hinta(21)
@Nimike(22) @Määrä(22) @a-hinta(22)
@Nimike(23) @Määrä(23) @a-hinta(23)
@Nimike(24) @Määrä(24) @a-hinta(24)
@Nimike(25) @Määrä(25) @a-hinta(25)
@Nimike(26) @Määrä(26) @a-hinta(26)
@Nimike(27) @Määrä(27) @a-hinta(27)
@Nimike(28) @Määrä(28) @a-hinta(28)
@Nimike(29) @Määrä(29) @a-hinta(29)
@Nimike(30) @Määrä(30) @a-hinta(30)
@Nimike(31) @Määrä(31) @a-hinta(31)
@Nimike(32) @Määrä(32) @a-hinta(32)
@000TUOTERIVI
|
@YLÄOSANTEKSTI1
@YLÄOSANTEKSTI2
INVOICE @LASKUNNUMERO
@LASKUTUSNIMI
@LASKUTUSLISÄNIMI DATE: @PÄIVÄMÄÄRÄ
@LASKUTUSOSOITE PAYMENT DUE: @MAKSUEHTO
@LASKUTUSPAIKKA TERMS OF DELIVERY: @TOIMITUS
@AS_Koodirivi
YOUR REFERENCE: @VIITTEENNE
OUR REFERENCE: @VIITTEEMME
@TOIMITUSOTSIKKO DUE DATE: @ERÄPÄIVÄ
@TOIMITUSNIMI OVERDUE FINE%: @VIIVEKORKO
@TOIMITUSLISÄNIMI
@TOIMITUSOSOITE
@TOIMITUSPAIKKA
---------------------------------------------------------------
@RIVIOTSIKOT
---------------------------------------------------------------
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@TUOTERIVI
@000TUOTERIVI
---------------------------------------------------------------
@000TUOTERIVI
---------------------------------------------------------------
<The payer shall pay bank costs of the payment.>
<Please pay the invoice amount to our bank account:>
<Account xxxxxxxxx>
<SWIFT: NDEAFIHH>
<IBAN: FI xxxxxx>
<NORDEA BANK FINLAND>
<Country of origin:Finland>
<Customs tariff No. xxxx xxxx>
<"The exporter of the products covered by this document declare that exept where>
<otherwise clearly indicated, these products are of the EEC-Finland preferred origin>
---------------------------------------------------------------
<YRITYS OY> <Tel 358 9 000 0000> <VAT ID FI000000000>
<PL 00> <fax 358 9 00000000> <email info@yritys.fi>
<00000 HELSINKI, FINLAND> <internet www.yritys.fi>
|
@YLÄOSANTEKSTI1
@YLÄOSANTEKSTI2
INVOICE @LASKUNNUMERO
@LASKUTUSNIMI
@LASKUTUSLISÄNIMI DATE: @PÄIVÄMÄÄRÄ
@LASKUTUSOSOITE PAYMENT DUE: @MAKSUEHTO
@LASKUTUSPAIKKA TERMS OF DELIVERY: @TOIMITUS
@AS_Koodirivi
YOUR REFERENCE: @VIITTEENNE
OUR REFERENCE: @VIITTEEMME
@TOIMITUSOTSIKKO DUE DATE: @ERÄPÄIVÄ
@TOIMITUSNIMI OVERDUE FINE%: @VIIVEKORKO
@TOIMITUSLISÄNIMI REMARK TIME: @HUOMAUTUSAIKA
@TOIMITUSOSOITE
@TOIMITUSPAIKKA
---------------------------------------------------------------
Product Quantity
|
@KIRJOITIN[Star]
@LASKUTTAJANNIMI
@LASKUTTAJANOSOITE
@LASKUTTAJANPAIKKA
@PÄIVÄMÄÄRÄ
@LASKUTUSNIMI
@LASKUTUSLISÄNIMI
@LASKUTUSOSOITE
X
@LASKUTUSPAIKKA ASTERI OHJELMIA
X @196 X
0 0 0 0 0 0 - 0 0 0 0 0 0
|
@KIRJOITIN[dymotarra] @LASKUTUSNIMI @LASKUTUSLISÄNIMI @LASKUTUSOSOITE @LASKUTUSPAIKKA @KIRJOITIN[ |
perustavissa määrityksissä (Laskunsyöttö-ikkunan
Määritä|Perustiedot) olevat laskuttajan määritykset
tulostuvat seuraavilla muuttujilla:
@YLÄOSANTEKSTI1 @YLÄOSANTEKSTI2 @LASKUTEKSTI @KUITTITEKSTI @LASKUTTAJANNIMI @LASKUTTAJANOSOITE @LASKUTTAJANPAIKKA @LASKUTTAJANPUH1 @LASKUTTAJANPUH2 @LASKUTTAJANPANKKI1 @LASKUTTAJANPANKKI2 @LASKUTTAJANPANKKI3 @LASKUTTAJANPANKKI4 @LASKUTTAJANTILI @LASKUTTAJANALVREK @LASKUTTAJANLY @LASKUTTAJANKAUPPAREK @IBAN1 @IBAN2 @IBAN3 @IBAN4 @BIC1 @BIC2 @BIC3 @BIC4
tuoterivien otsikot tulostuvat seuraavalla muuttujalla:
@RIVIOTSIKOT
yksi tuoterivi tulostuu seuraavalla muuttujalla:
@TUOTERIVI
laskun otsikkotiedot tulostetaan seuraavilla muuttujilla:
@ASIAKASNUMERO @LASKUTUSNIMI @LASKUTUSLISÄNIMI @LASKUTUSOSOITE @LASKUTUSPAIKKA @LASKUTUSPUHELIN @TOIMITUSOTSIKKO @TOIMITUSASNO @TOIMITUSNIMI @TOIMITUSLISÄNIMI @TOIMITUSOSOITE @TOIMITUSPAIKKA @TOIMITUSPUHELIN @LASKUNNUMERO @SIVUNUMERO @PÄIVÄMÄÄRÄ @MAKSUEHTO @ERÄPÄIVÄ @VIITENUMERO @RFVIITE (viitenumero RF-muodossa) @FIVIITE (viitenumero suomalaisessa muodossa) @HUOMAUTUSAIKA @VIIVEKORKO @VIITTEENNE @VIITTEEMME @TOIMITUS @LISÄTIETO1 @LISÄTIETO2 @LISÄTIETO3 @LISÄTIETO4 @LISÄTIETO5 @LISÄTIETO6
laskun loppusumma (esim. pankkisiirtoon) tulostetaan seuraavalla muuttujalla:
@LOPPUSUMMA
laskun mahdollinen kassa-alennettu loppusumma ja sen eräpäivä tulostuu seuraavalla muuttujalla:
@KASSA-ALE
laskun alv-erittely tulostuu yksirivisenä seuraavalla muuttujalla:
@ALV-ERITTELY
eri verokantojen otsikot, veron perusteet, alv:t ja verolliset summat sekä näiden yhteissummat tulostetaan seuraavilla muuttujilla:
#ALV1TEKSTI #ALV1PERUSTE #ALV1VERO #ALV1BRUTTO #ALV2TEKSTI #ALV2PERUSTE #ALV2VERO #ALV2BRUTTO #ALV3TEKSTI #ALV3PERUSTE #ALV3VERO #ALV3BRUTTO #ALV4TEKSTI #ALV4PERUSTE #ALV4VERO #ALV4BRUTTO @ALV5TEKSTI #ALV5PERUSTE #ALV5VERO #ALV5BRUTTO @ALV6TEKSTI #ALV6PERUSTE #ALV6VERO #ALV6BRUTTO @ALV7TEKSTI #ALV7PERUSTE #ALV7VERO #ALV7BRUTTO #ALV0TEKSTI #ALV0PERUSTE #ALV0VERO #ALV0BRUTTO #ALVTONTEKSTI #ALVTONPERUSTE #ALVTONVERO #ALVTONBRUTTO #ALVYHTTEKSTI #ALVYHTPERUSTE #ALVYHTVERO #ALVYHTBRUTTO
monisivuisen laskun tapauksessa vain viimeiselle sivulle tarkoitetut tulosteen osat (esim. pankkisiirrot) sijoitetaan kahden seuraavanlaisen muutujan väliin:
@000
monisivuisen laskun tapauksessa vain viimeiselle sivulle tarkoitetut tulosteen osat (kassa-alennus, alv-erittely), joiden tilalle aiemmille sivuille voi tulostaa tuoterivejä, sijoitetaan kahden seuraavanlaisen muutujan väliin:
@000TUOTERIVI
Muita muuttujia:
@KASSAPÄIVÄ Kassa-alen päivämäärä #KASSASUMMA Kassa-alennettu loppusumma #YHTMÄÄRÄ Tuoterivin saran "MÄÄRÄ" summa #YHTBRUTTOMK Tuoterivin saran "YHTEENSÄ ENNEN ALENNUSTA" summa #YHTALEMK Tuoterivin saran "ALENNUS MK" summa #YHTNTOMK Tuoterivin saran "NETTOMARKAT" summa #YHTALVMK Tuoterivin saran "VEROMARKAT" summa #YHTVEROLLINEN Tuoterivin saran "VEROLLISET MARKAT" summa #RIVITYHT Laskun tuoterivit yhteensä #LOPPUALEPROS Laskun aleprosentti #LOPPUALE Laskun loppusumma-alennus #LOPPUALENNETTU Laskun alennettuloppusumma #PYÖRISTYS Laskun pyöristys #LOPPUSUMMA Laskun loppusumma
Määrätyn tuoterivin määrätty kenttä voidaan tulostaa seuraavin muuttujin (suluissa rivin numero). Esimerkiksi laskun 1. tuoterivin nimike voidaan tulostaa määräpaikkaan laskulomaketta muuttujalla @Nimike(1):
@Tuotenumero(1) laskun 1. tuoterivin tuotenumero-kentän sisältö @Tuoteryhmä(1) laskun 1. tuoterivin ryhmä -kentän sisältö @Nimike(1) laskun 1. tuoterivin nimike -kentän sisältö #Määrä(1) laskun 1. tuoterivin määrä -kentän sisältö @Yksikkö(1) #a-hinta(1) #yhteensä_mk(1) #ale_%(1) #ale_mk(1) #netto_mk(1) #alv_%(1) #alv_mk(1) #brutto_mk(1) @kp-tili(1)
Vastarahassa olevien summien tulostuminen (muuttujat #199 ja #LOPPUSUMMA_VRY tulostavat saman tekstin, #199 on muuttujan lyhyempi muoto jos sanallinen muuttuja liian pitkä)
#195, #VRY EURO Vastarahayksikön tunnus #196, #LOPPUSUMMA_RY 3050.00 MK loppusumma+rahayksikkö #197, #RY MK rahayksikkö #198, #LOPPUSUMMA_VR 524.00 loppusumma vastarahassa #199, #LOPPUSUMMA_VRY 524.00 EURO Loppusumma vastar.+tunnus #KASSA-ALE_VR Kassa-alennuslause vastarahassa #KASSASUMMA_VR Kassa-alennettu loppusumma vastarahassa #ALV-ERITTELY_VR Alv-erittelyrivi vastarahassa #ALV1PERUSTE_VR 1. Verokannan nettosumma vastarahassa #ALV1VERO_VR 1. Verokannan alv:n osuus vastarahassa #ALV1BRUTTO_VR 1. verokannan bruttosumma vastarahassa #ALV2PERUSTE_VR 2. Verokannan nettosumma vastarahassa #ALV2VERO_VR 2. Verokannan alv:n osuus vastarahassa #ALV2BRUTTO_VR 2. verokannan bruttosumma vastarahassa #ALV3PERUSTE_VR 3. Verokannan nettosumma vastarahassa #ALV3VERO_VR 3. Verokannan alv:n osuus vastarahassa #ALV3BRUTTO_VR 3. verokannan bruttosumma vastarahassa #ALV4PERUSTE_VR 4. Verokannan nettosumma vastarahassa #ALV4VERO_VR 4. Verokannan alv:n osuus vastarahassa #ALV4BRUTTO_VR 4. verokannan bruttosumma vastarahassa #ALV0PERUSTE_VR 0-verokannan nettosumma vastarahassa #ALV0VERO_VR 0-verokannan alv:n osuus vastarahassa #ALV0BRUTTO_VR 0-verokannan bruttosumma vastarahassa #ALVTONPERUSTE_VR Veroton netto vastarahassa #ALVTONVERO_VR #ALVTONBRUTTO_VR Veroton brutto vastarahassa #ALVYHTPERUSTE_VR ALV:n perusteet yhteensä vastarahassa #ALVYHTVERO_VR ALV yhteensä vastarahassa #ALVYHTBRUTTO_VR Bruttosumma vastarahassa
Laskuun saat tulostumaan asiakaskortistossa olevaa asiakaskohtaista tietoa seuraavasti: Kirjoita ko. tiedot asiakaskortistoon johonkin, esimerkiksi koodirivi-kenttään. Muokkaa lomakesovitusta siten, että sopiviin kohtiin kirjoitat jonkin seuraavista muuttujista:
@AS_Nimi @AS_Lisänimi @AS_Osoite @AS_Paikka @AS_Puhelin @AS_Numero @AS_Maksuehto @AS_Alennus @AS_Ostanut_kpl @AS_Ostanut_euro tai @AS_Ostanut_mk (tulostavat kumpikin samaisen luvun) @KUMUOSTOT tulostaa ostanut euroa + laskun loppusumman @AS_Laskutusosoite @AS_Toimitusosoite @AS_Koodirivi @AS_Sähköposti @AS_Matkapuhelin @AS_Voip @AS_Fax @AS_Kotisivut @AS_Yhteyshenkilö1 @AS_Lisätieto1 @AS_Yhteyshenkilö2 @AS_Lisätieto2 @AS_Käyntiosoite @AS_Y-tunnus @AS_Tilinumero @AS_Verkkolaskuosoite @AS_Maa @AS_Perus @AS_Yksiköt @AS_Ryhmä @AS_Osasto @AS_Selite1 @AS_Selite2 @AS_Selite3 @AS_Selite4 @AS_Selite5 @AS_Selite6 @AS_Selite7 @AS_Selite8 @AS_Selite9 @AS_Selite10 @AS_Muistio1 @AS_Muistio2 @AS_Muistio3 @AS_Muistio4 @AS_Muistio5
Lisäksi on käytettävissä seuraavat muuttujat:
@PYÖRISTYS Pyöristyksen summa
@9999 Siirtää tulostusta puoli riviä alemmas
@TU_Tuotenumero @TU_Tuoteryhmä @TU_Nimike @TU_Nimike2 @TU_Yksikkö @TU_Ostohinta @TU_Myyntihinta @TU_Myyntihinta2 @TU_Myyntihinta3 @TU_ALVkoodi @TU_Koodirivi @TU_Myyty_kpl @TU_Myyty_mk @TU_Ostettu_kpl @TU_Ostettu_mk @TU_Varastossa_kpl @TU_Tilauspiste_kpl @TU_Toimittaja @TU_Tilausnumero @TU_Tulossa_kpl @TU_Menossa_kpl @TU_Laskuttamatta_kpl @TU_Rinnakkaistuote @TU_Hyllypaikka @TU_Tiliöintikoodi
--------------------------------------------------------------- @LÄHETEOTSIKOT --------------------------------------------------------------- @TU_Hyllypaikka @LÄHETERIVI @TU_Hyllypaikka @LÄHETERIVI @TU_Hyllypaikka @LÄHETERIVI @TU_Hyllypaikka @LÄHETERIVI |
@LÄHETERIVI @TE_Hyllypaikka
@Tuotenumero(1) @Tuoteryhmä(1) @Nimike(1) @Määrä(1) @Yksikkö(1) @a-hinta(1) @yhteensä_mk(1) @ale_%(1) @ale_mk(1) @netto_mk(1) @alv_%(1) @alv_mk(1) @brutto_mk(1) @kp-tili(1)
@TR_Tuotenumero @TR_Tuoteryhmä @TR_Nimike @TR_Määrä @TR_Yksikkö @TR_a-hinta @TR_yhteensä_mk @TR_ale_% @TR_ale_mk @TR_netto_mk @TR_alv_% @TR_alv_mk @TR_brutto_mk @TR_kp-tili
--------------------------------------------------------------- @RIVIOTSIKOT --------------------------------------------------------------- @TR_NIMIKE @TUOTERIVI @TR_NIMIKE @TUOTERIVI @TR_NIMIKE @TUOTERIVI @000 --------------------------------------------------------------- @ALV-ERITTELY --------------------------------------------------------------- @000 |
Perustilanteessa laskulomakesovitus tehdään aika vakiokokoiselle lomakkeelle (yleensä pysty A4 arkki). Kuittikirjoitinta käytettässä rullalla olevalla kuittipaperilla ei ole vakiokorkeutta ja tällöin saattaa tulla eteen tarve, jossa laskulomakesovituksessa olisi vain niin monta riviä, kuin kussakin tulostettavassa laskussa/kuitissa on.
Dynaamista tuoterivin määrittämistä käyttämällä laskutusohjelma tulostusvaiheessa lisää tarvittavan määrän tuoterivejä lomakesovitukseen.
Dynaamista tuoteriviä käytettäessä @TUOTERIVI muuttujat korvataan yhdellä @DYNRIVI muuttujalla. Laskua tulostettaessa ohjelma lennossa lisää tarvittavan määrän @TUOTEVIVI muuttujia lomakesovitukseen
Esimerkki dynaamisesta lomakesovituksesta kuittikirjoittimelle:
@LOGO1
KUITTI @LASKUNNUMERO
@LASKUTUSNIMI
@LASKUTUSLISÄNIMI PÄIVÄMÄÄRÄ: @PÄIVÄMÄÄRÄ
@LASKUTUSOSOITE
@LASKUTUSPAIKKA
---------------------------------------------------------------
@RIVIOTSIKOT
---------------------------------------------------------------
@DYNRIVI
<Edelliset ostosi yhteensä:> @AS_Ostanut_euro
<Kiitos käynnistä, Tervetuloa uudelleen!>
<SYKSYN ERIKOISTARJOUS>
<Uimapuvut -10% + uimalippu>
|
Dynaamista tuoterivin lisäämistä voidaan käyttää myös sarakohtaisessa tuoterivin kenttien kohdistamisessa. Muuttujien tulee olla samalla rivillä. Laukaisijana toimii muuttuja @Nimike(*), jolloin lomakesovituksessa samalla rivillä olevat (*) korvautuvat tulostettavana olevan tuoterivin numerolla, esim (1):
@Tuotenumero(*) tuotenumero-kentän sisältö
@Tuoteryhmä(*) tuoterivin ryhmä -kentän sisältö
@Nimike(*) tuoterivin nimike -kentän sisältö
#Määrä(*) tuoterivin määrä -kentän sisältö
@Yksikkö(*)
#a-hinta(*)
#yhteensä_mk(*)
#ale_%(*)
#ale_mk(*)
#netto_mk(*)
#alv_%(*)
#alv_mk(*)
#brutto_mk(*)
@kp-tili(*)
Dynaamista tuoteriviä käytettäessä voidaan tuoterivi jakaa useammalle laskuriville laittamalla dynaamisesti toistettavia laskurivejä ennen ja jälkeen muuttuja @TOISTORIVIT. Tuoteriviä vaihtavana koodina käytetään @TOISTORIVIT -muuttujaa:
---------------------------------------------------------------
@TOISTORIVIT
@NIMIKE(*)
#MÄÄRÄ(*) #A-HINTA(*) #YHTEENSÄ_MK(*)
@TOISTORIVIT
---------------------------------------------------------------
|
Artikkelissa Lasku tulostumaan mustalla värikasetilla Hp Deskjet 710c mustesuihkukirjoitinta käytettäessä on esimerkki laskulomakesovituksen tekemisestä laskun tulostamiseksi toiselle tulostimelle.
Laskulomakkesovituksessa muuttujalla @TULOSTIN[kirjoittimennimi] tai @KIRJOITIN[kirjoittimennimi] ohjataan tuloste kirjoittimennimi -nimiselle tulostimelle. Näiden kahden muuttujan ero on se, että @TULOSTIN[kirjoittimennimi] poistaa aikaisemman tulosteen, ja sitä voi käyttää, jos @KIRJOITIN[kirjoittimennimi] tulostaa ensin tyhjän arkin oletustulostimelle.
Esimerkki TARRA.LOM lomakesovituksesta:
@TULOSTIN[dymo] @LASKUTUSNIMI @LASKUTUSLISÄNIMI @LASKUTUSOSOITE @LASKUTUSPAIKKA @TULOSTIN[]
Lomakesovituksessa voidaan muuttaa oletuskirjoittimen sijaan tulostus
toiselle kirjoittimelle. Kirjoita lomakesovituksen alkuun koodi @KIRJOITIN[Canon],
missä Canon on windowsille määritetty kirjoitinajurin nimi.
Kirjoita lomakesovituksen loppuun koodi @KIRJOITIN[], jotta tulostetaan
taas oletuskirjoittimelle.
Kirjoittimen nimessä ei saa olla välejä, kuten usein kirjoittimien
nimissä on. Muuta nimi valitsemalla Käynnistä/Asetukset/Kirjoittimet
ja napsauta kirjoitinta hiiren kakkospainikkeella, valitse "nimeä
uudelleen" ja anna kirjoittimelle jokin helppo nimi.
Kun lasku ohjataan tulostumaan toiselle kirjoittimelle @KIRJOITIN tai @TULOSTIN -koodilla, saattaa pankkiviivakoodi tulostua oletustulostimelle. Pankkiviivakoodin voi tulostaa tällöin lisäämällä muuttujan @PANKKIKOODI tai @PANKKIVIIVAKOODI laskulomakesovituksen loppuun (@000 koodien väliselle riville) ja ottamalla pois määrityksen määritä / pankkiviivakoodi kohdasta väkänen [ ] tulosta pankkiviivakoodi laskuun koska muuten pankkiviivakoodi tulostuu kahdesti.
@PS = tulostaa pelkän tilisiirtolomakkeen, (ilman saaja ja maksajatietoja)
kun halutaan muokata fontteja/tulostuvia tietoja.
@PST = tulostaa tilisiirtolomakkeen ja saaja- ja maksajatiedot (riittää
yksinään, kun perusasettelu kelpaa)
@YO = tulostaa laskun yläosan kehykset (sisältö tulostetaan
edelleen muuttujilla)
@YOT = tulostaa laskun yläosan kehykset tietoineen (saaja, maksaja,
viitteenne, viitteemme jne.)
SEPA SIIRTYMÄAJAN MUUTTUJIA:
============================
vain kansallisen tilinumeron sisältävä muoto tulostuu lomakesovituskoodeilla
@PSK @TSK @PS2007 @TS2007
@PSTK @TSTK @PST2007 @TST2007
SEPA-siirtymävaiheen muoto tulostuu koodeilla
@PSS @TSS @PS2008 @TS2008
@PSTS @TSTS @PST2008 @TST2008
laskulomakesovituksessa voit käyttää koodeja
@IBAN1
@IBAN2
@IBAN3
@IBAN4
tulostaaksesi laskuttajan tilinumerot IBAN-muodossa ja koodeja
@BIC1
@BIC2
@BIC3
@BIC4
tulostaaksesi laskuttajan tilinumeroiden pankkitiedot
Voit asetella tuoterivien sarakkeiden leveydet valitsemalla Määritä|Tuoterivit paperille. Tällöin aukeavan valintaikkunan tekstilaatikoihin voit syöttää kunkin sarakkeen otsikon ja leveyden senttimetreinä paperilla. Myös sarakkeiden järjestys on aseteltavissa.
Valintaikkunan alaosassa on valkopohjainen taulukko, joka matkii tuoterivien ulkonäköä paperilla. Siitä voit tarkastella, ovatko eri sarakkeiden leveydet oikeassa suhteessa. Voit myös asettaa sarakkeiden leveyksiä vetämällä hiirellä taulukon sarakkeiden väliviivoja haluamiisi kohtiin. Jos olet tekstilaatikoissa muuttanut sarakkeiden järjestystä, paina Päivitä järjestys.
Huom! Tulostaessaan tuoterivejä, ohjelma jättää kunkin sarakkeen väliin 2,5 mm:n varmuusvälin, joten sarakkeiden leveyksien yhteissumman on oltava noin 3 cm pienempi kuin paperin leveys.
ks. Vastaus:Laskun tuoterivien tarkka kohdistaminen / Läheteriveihin hinnat näkyviin
Tulostettaessa jäsenmaksulaskuja esipainetulle tilisiirtoarkille, jossa on kolme tilisiirtoa ja perforoinnit, voidaan eräjona tehtävää tulostusta varten tehdä lomakesovitus, jossa on kolmen tilisiirron tulostusohjeet ja lasku vaihdetaan muuttujalla @VAIHTO kesken arkin tulostamisen.
@VAIHTO toimii lähete/laskutuksen versiosta 20.4.2006 alkaen.
Tulostettaessa laskua, joka jatkuu useammalle arkille, Asteri laskutus vaihtaa automaattisesti arkkia. Joskus saattaa tulla vastaan tilanne, että yhdellä tulostuskerralla halutaan tulostaa useampi eri tuloste. Tällöin voidaan tehdä pakotettu arkinvaihto muuttujalla @SIVUNVAIHTO
@SIVUNVAIHTO (toimii versioissa 3.12.2004 alkaen), ks. esimerkki käytöstä Näin tulostetaan yhdellä kerralla lasku, lähete, pakettikortti ja osoitetarra
Aihetta käsitteleviä artikkeleita mm.