ALV lain muutos tuli voimaan 1.1.2017
Lisätietoa:
Lain
muutos tekstinä Sivun lopussa on lakipykälät muutettuina.
Asiantuntijalausuntoja saa luettua esimerkiksi sivulta: Käsittelyvaihe
Käsittelyvaiheen linkistä saa näkyville asian vaiheet,
asiantuntijalausunnot y.m.
Eduskunnan vastaus Lopullinen
lakiteksti
Maksuperusteinen ALV lain muutos tuli voimaan 1.1.2017.
Laki koskee yrityksiä joiden liikevaihto on alle 500 000 euroa.
Maksuperusteisen käyttäminen on vapaaehtoista. Siis voidaan käyttää
edelleen entistä suoriteperusteista menettelyä.
Koko tilikausi käsitellään joko maksuperusteisesti tai suoriteperusteisesti,
siten kuin tilikausi oli aloitettu.
Maksuperusteista käytettäessä on sitä käytettävä
myös ostolaskuissa.
Vero kohdistetaan kuitenkin viimeistään sille kalenterikuukaudelle,
jonka aikana on kulunut 12 kuukautta tavaran toimittamisesta tai palvelun
suorittamisesta.
Ohjelmapäivitykset
Asteri kirjanpito-ohjelma ei tarvinnut tämän takia päivitystä.
Asteri laskutukseen ja ostoreskontraan tehtiin päivitykset maraskuussa
2016. Niillä saadaan nyt ALV erittelyt maksetuista laskuista.
Samoin saadaan myyntisaamisten ja ostovelkojen osalta ALV erittelyt tilinpäätöstä
varten.
Helpoimmillaan
Maksuperusteista ALV:ia käyttäessään yritys tekee kirjanpidon
KPL 2. luvun 3§:n mukaisesti maksuperusteisesti tilikauden aikana.
Tilinpäätöstä laadittaessa tehdään KPL 3.
luvun 3§ ja 4§:n mukaisesti tilinpäätöskirjaukset,
joissa ostovelat ja myyntisaamiset viedään kirjanpitoon.
Tilinpäätöksen kirjauksissa huomioidaan myös "Tulevaisuuden
ALV velat". Silloin tilinpäätös tulee suoriteperusteiseksi.
Vastaavat kirjaukset voitaisiin tehdä kuukausittain, jolloin kirjanpidon
kuukausittainen tuloste olisi suoriteperusteinen.
Helppo menettelytapa
Laskutus ja ostoreskontra hoidetaan kuten ennenkin.mutta laskutusta ja
ostoja ei viedä heti kirjanpitoon. Ne viedään kirjanpitoon
vasta maksun perusteella.
Kirjanpito tehdään tilikauden aikana maksuperusteisesti. Tilikauden
päätteeksi kirjataan myyntisaamiset ja ostovelat kirjanpitoon.
Niiden ALV kirjataan "Tulevaisuuden ALV" tilille.
Laskutus ja myyntireskontra pidetään erillisinä osakirjanpitoinaan
Maksuja saataeessa maksut kirjataan rahatilille ja vastatilinä tuloslaskelman
myyntitileille, joissa on ALV koodaukset. Saadut maksut viedään
kirjanpidon lisäksi myös myyntireskontraan, niin kuin ennenkin.
Myyntireskontrasta tulostetaan ALV erittelyt valittuna aikana saaduista
maksuista. Ne erittelyt saadaan rajattua koskemaan esimerkiksi vuoden 2017
laskujen maksua. Maksut kuukauden aikana voidaan ensin esimerkiksi kirjata
yhden verokannan mukaan. Oikaisukirjaus voidaan sitten tehdä esimerkiksi
kerran kuukaudessa ALV erittelyn avulla.
Tilinpäätöstä varten ALV erittely saadaan laskutuksen
myyntireskontrasta tilikauden vaihteen myyntisaamisista. Se tarvitaan että
ALV saadaan myntisaamisten osalta kirjattua "Tulevaisuuden ALV"
tilille.
Ostolaskut viedään kirjanpitoon samalla tavalla ALV erittelyineen
maksun perusteella. Ostoreskontrassa saadaan maksettujen laskujen ALV erittely.
Käytännössä ostolaskut kuitenkin viedään
useimmin kirjanpitoon vasta maksun perusteella ja vasta tilikauden vaihteessa
kirjatan ostovelat.
Tilinpäätöstä varten saadaan ostoreskontrasta avointen
laskujen ALV eritely.
Ostovelat ja myyntisaamiset viedään kirjanpitoon tilinpäätöskirjauksina.
Samalla viedään ALV:n osuudet "Tulevaisuuden ALV" tilille.
Seuraavan tilikauden alussa kirjataan "ostovelkojen ja myyntisaamisten
purku"
Helpohko suoriteperusteinen kirjanpito ja maksuperusteinen ALV
Kirjanpito tehdään kuukauden sisällä päiväkohtaisesti
maksuperusteisesti. Laskutetut laskut viedään kirjanpitoon saatujen
maksujen perusteella. Kuukauden päätteeksi tulostetaan laskutuksen
myyntireskontrasta saatavien luettelo ALV erittelyineen Se viedään
kirjanpitoon myyntisaamisten muutoksena ja "Tulevaisuuden ALV"
muutoksena.
Ostolaskut viedään samoin kirjanpitoon päivittäin maksettujen
laskujen perusteella. Kuukauden päätteeksi tulostetaan ostoreskontrasta
avointen laskujen luettelo ALV erittelyineen. Se viedään kirjanpitoon
ostovelkojen muutoksena ja "Tulevaisuuden ALV saaminen" muutoksena.
Monimutkaisempi menettelytapa on tehdä kirjanpito suoriteperusteisesti
kuukausittain ja tilittää ALV maksuperusteisesti
Laskutus silloibn viedään kirjanpitoon kuukausittain kuten ennenkin
mutta kirjataan myyntitilille jossa ei ole ALV koodauksia
Myynnin ALV:n osuus kirjataan tilille "Tulevaisuuden ALV velka"
Saadut maksut kirjataan rahatilille ja vastatilinä myyntisaamisten
tili. Lisäksi kirjanpito tehdään "nelinkertaisesti"
siten että kirjataan maksut vielä tuloslaskelmaan verolliseksi
myynniksi vastatilinä aiemmin käytetty veroton tili. Samalla
kirjataan myös "Tulevaisuuden ALV velka" tilin muutos.
Ostolaskuissa menetellän myös samalla tavalla
Yli 12 kuukauden aikana saadut maksut
Yli 12 kuukauden aikana saatuja maksuja on niin vähän, että
niiden huolehtiminen on varminta jättää saamisten perimisestä
huolehtivalle.
Tämä raja on mahdollisesti tehty siksi ettei saman klaanin yrityksillä
päästä tekemään veropetoksia.
Kommentit
Asiassa voi olla runsaasti erilaisia yksityiskohtia. Pohdiskelemme
tarkemmin ja selostamme sitä mukaa kun tarve ja ideoita ilmenee.
Odotamme myös tuleeko verohallinnolta lopullisia ohjeita tai määrätyksiä.
Verohallinnon
ennakkosivu asiasta 6.10.2016
Lähettäkää mielellään kysymyksiä ja
kommentteja Atsolle.
.
.
Yhteyshenkilö Atsoftissa: Atso Mäkinen
atso.makinen@atsoft.fi
0400 316088
.
.
Kysymyksiä ja vastauksia
Kysymys
Voiko jatkaa entiseen malliin, jos on pieni yritys, eikä lainkaan
saamisia ja ostovelkojakin vain muutama satanen ?
Vastaus
Voit täysin jatkaa entiseen malliin eli suoriteperusteisesti.
Tämä maksuperusteinen ALV on vapaaehtoinen mutta ei pakollinen.
Se on säädetty ensisijaisesti sen tähden että on pieniä
yrityksiä, jotka kärsivät siitä että suuryritykset
maksavat laskut niin hitaasti, että ALV tulee maksettavaksi ennenkuin
ostaja maksaa laskunsa.
Kysymys
Muuttaako ALV lain muutos yrityksen verotusta?
Vastaus
Ei muuta verotusta. Tilinpäätös tehdään suoriteperusteiseksi
tekemällä tilinpäätöstä varten tarvittavat
myyntisaamisten ja ostovelkojen muutosten kirjaukset: Samalla kirjataan
tulevaisuudessa maksettavaksi ja saatavaksi tulevien ALV velkojen
ja saamisten kirjaukset.